Värikäs ja toiminnantäyteinen suunnittelutapahtuma Siilinjärven perheentalolla

Toukokuisena päivänä Siilinjärven Perheentalolla käy iloinen hyörinä. Katosta roikkuvat värikkäät hedelmien kuvat ja tervetulotoivotus ovella houkuttelevat astumaan peremmälle. Isoon omenapuuhun lisäillään toiveomppuja Siilinjärven Perheentalon tulevasta toiminnasta. Seinällä olevan sateenkaaren molempiin päihin puolestaan alkaa hahmottua kuva Unelmien perheentalosta. Ilmassa leijaileva kahvintuoksu ja evästarjoilu kiinnostavat niin pieniä kuin isojakin kävijöitä. Perheen pienimmät livahtavat nopeasti Nalleneuvolaan hoitamaan nalleja ja tekemään niille mm. terveystarkastuksia. Seinälle alkaa muodostua upea viiri värikkäistä ja kauniisti kuvioiduista lipuista. Joku on jo touhuttuaan ennättänyt leponurkkaan pötköttelemään vanhemman siliteltäväksi.

Kaikessa touhussa on kyse Savonian sosionomiopiskelijoiden järjestämästä Siilinjärven Perheentalon suunnittelupäivästä. Jo keväällä järjestetty päivä oli osa moniammatillisia hankeopintoja ja sen tarkoituksena oli kerätä lapsiperheiden ja yhteistyöverkoston toiveita ja ideoita tulevan toiminnan sisällöstä. Tavoitteena oli myös ideoida tilojen sisustusta.

Avoin kohtaamispaikka lapsiperheille

Perheentalo on hankerahoitteinen matalankynnyksen yhteistalo, jonne ovat tervetulleita kaikki lapset aikuisineen. Talolla voi tavata muita lapsia ja aikuisia, saada uusia ystäviä, leikkiä, askarrella tai osallistua eri järjestöjen tuottamiin teemailtoihin ja toimintaan. Toiminnan tavoitteena on tukea lapsiperheitä ja heidän hyvinvointiaan sekä auttaa perheitä löytämään oman alueensa ammattiavun ja vertaistuen piiriin. Talon toiminta suunnitellaan perheiden toiveiden pohjalta ja sen sujuvuudesta vastaa perheentalon ohjaajat sekä vapaaehtoiset. Elokuussa avautunut Siilinjärven Perheentalo on järjestyksessään jo neljäs. Aikaisemmin toimintansa ovat aloittaneet Perheentalot Kuopiossa, Iisalmessa ja Joensuussa. Siilinjärven Perheentalon toiminnasta vastaa Huoltoliitto ry ja se on STEA-rahoitteista.

 

Hedelmällistä tapahtuman suunnittelua

Hankkeen aikana pääsimme rakentamaan suunnittelupäivää lähes tyhjästä, sillä ensimmäisen kerran helmikuussa tavatessamme Perheentalo oli kokonaisuudessaan vasta hahmottumassa. Kevään mittaan Perheentalo sai oman koordinaattorin, tuleva tila varmistui ja me opiskelijat saimme jaettua vastuualueet kunkin vahvuuksia hyödyntäen. Vaikka emme tunteneet toisiamme etukäteen, yhteistyö sujui alusta asti jouhevasti.

Tapahtuma alkoi muodostua erilaisten toiminnallisten suunnittelupisteiden ympärille. Yhtenäisen ilmeen vuoksi tapahtumalle valittiin teemaksi hedelmät, jotka ovat paitsi värikkäitä, selkeitä ja houkuttelevia, myös kaikenikäiselle tuttuja ja sopivan neutraalejakin. Toimintapisteet merkittiin isokokoisilla ja pahville maalatuilla hedelmien kuvilla, jotka riippuivat katosta. Lisäksi teema huomioitiin tarjoiluissa, sillä evääksi tapahtumassa tarjottiin hedelmää. Kevät sujui suunnitellessa toimintaa sekä erilaisten askartelun ja hankintojen parissa. Etukäteisvalmistelua oli paljon, mm. askartelua, hankintoja ja pisteiden suunnittelua, mutta saimme kaiken tehdyksi aikataulussa. Alussa niin tyhjästä ja autiosta tilasta rakentui lopulta visuaalisesti hieno kokonaisuus.

Askartelua, tunnustelua ja pötköttelyä toimintapisteillä

Rakensimme kaikkiaan kuusi erilaista toimintapistettä. Yhteistyössä SPR:n kanssa rakentui keltaisen sitruunan alla sijaitseva Nalleneuvola, jossa lapset saivat hoitaa nalleja ja aikuiset kertoa toiveitaan Nalleneuvolan tulevista teemoista. Kiivihedelmän luona oli mahdollisuus osallistua yhteisen lippuviirinauhan tekoon. Komealla päärynällä merkitty toiminnallinen aistirata tarjosi mahdollisuuden tunnustella eri materiaaleja, tuoksutella eri tuoksuja ja yhdistellä varjokuvia. Pisteellä saatiin toiveita kommunikaatioon ja saavutettavuuteen liittyen. Pisteellä oli mahdollisuus myös pötkötellä levähdyspaikassa. Keltainen ananas ohjasi äänestämään parasta pohjapiirustusta ja logoa sekä antamaan oman ehdotuksensa Perheentalon sloganiksi. Suuren punaisen omenan luona sai toivoa teemoja aamupala- ja iltateehetkiin. Ompunmuotoiset toiveet sai kiinnittää isoon puuhun, josta päivän päätteeksi poimittu sato oli suurenmoinen. Banaanipisteellä haukattiin banaania ja muuta välipalaa. Vesimeloni johdatti Unelmien Perheentalo-pisteelle, jota koristi suuri värikäs sateenkaari ja kaksi poutapilveä. Pisteellä osallistujat saivat kirjoittamalla, piirtämällä tai valmiiden kuvien avulla kertoa, millainen heidän toiveidensa mukainen Perheentalo olisi.

Mitä opimme?

Suunnittelutapahtuma opetti meille ennen kaikkea yhteistyötä ja sen voimaa. Tällainen monitoimijainen hanke on oiva esimerkki siitä, kuinka osallistujien erilaisia vahvuusalueita hyödyntämällä saadaan aikaan hieno kokonaisuus. Oppia saimme myös kaikesta siitä, mitä tapahtuman järjestämisessä tulee ottaa huomioon. Pohdimme muun muassa turvallisuuteen liittyviä tekijöitä ja markkinoinnin tärkeyttä ja sen toteutusta. Osaltaan oppia tuli myös epävarmuuden sietämisestä. Tapahtumaa suunniteltaessa on mahdotonta etukäteen tietää, kuinka paljon ihmisiä lopulta saapuu paikalle. Ehkä merkittävin oppimiskokemuksemme liittyi kuitenkin osallisuuteen. Oli hienoa olla järjestämässä tapahtumaa, jossa osallisuus ja sen tukeminen oli kantavana ajatuksena aina ensimmäisestä suunnittelupalaverista toteutukseen asti. Usein osallisuus jää kauniiksi sanoiksi ja tavoitteeksi varsinaisen toiminnan taustalle. Tässä tapahtumassa osallisuus oli sen sijaan läsnä varsin konkreettisella tavalla. Tästä saimme positiivista palautetta myös kävijöiltä.

 

Tietoa Siilinjärven Perheentalon toiminnasta löytyy osoitteesta https://www.siilinjarvenperheentalo.com/

 

Lukemasi blogiteksti on tehty osana sosionomi AMK tutkinto-ohjelman moniammatillisen hanketyön opintoina.

 

Kirjoittajat:

Anne Waldén

Sosiaalialan yliopettaja

Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Eeva Otonkorpi

Opiskelija sosionomi (AMK)

 

Leena Huttunen

Opiskelija sosionomi (AMK)

 

Marja Pulliainen

Opiskelija sosionomi (AMK)

 

 

 

 

Lasten monitoimijainen kuntoutus –hanke

Hankeprojektimme alkoi 1.2.2019. Hanketyöskentely tarkoittaa sitä, että moniammatillisessa tiimissä työskennellen viedään jokin lyhyt- tai pidempiaikainen projekti vaihe vaiheelta läpi. Meidän hankkeemme tarkoitus oli oppia tuntemaan kuntoutumista tukevia toimia erityislapsen arjessa sekä päästä tutustumaan oman oppilaan kautta erityislapsen arkeen ja siinä esiintyviin mahdollisuuksiin sekä haasteisiin.

Hankkeeseemme kuului laaja-alainen opiskelijaporukka, kätilö-, terveydenhoitaja-, sairaanhoitaja-, röntgenhoitaja- ja sosionomiopiskelijoita. Projektin alussa jakauduimme pareihin ja jokaiselle parille valittiin yksi erityislapsi/-nuori omaksi oppilaaksi, jonka arjessa saimme olla mukana. Hankeprojektin alussa kävimme lasten ja nuorten kuntoutukseen liittyvää teoriaa niin ohjaavien opettajiemme kuin Valteri-koulun yhteyshenkilömme johdolla. Monelle tuli jo teoriassa paljon uutta tietoa, ja hankkeemme oli luonteeltaan sellainen, että se vaati paljon itsenäistä ja monipuolista perehtymistä sekä sitoutumista työskentelyyn. Noin neljän kuukauden aikana työskentelimme siis paljon itsenäisesti, mutta myös hanketyöryhmän ja oman parin kanssa. Opimme suunnittelemaan ja sopimaan tapaamisia ja tekemään kokousmuistioita heille, jotka eivät päässeet paikalle.

Pääpiirteittäin hankkeemme koostui pareittain järjestettävistä tapaamisista Valteri-koululla oman oppilaan luona, sekä toukokuussa koko koululle pidetystä yhteistapahtumasta. Jokainen pari sopi itse sopivat tapaamisajankohdat ja suunnittelivat, mitä kehittävää toimintaa oman oppilaan kanssa voisi tehdä. Tapaamiskertoja oli sovittu tehtäväksi kaiken kaikkiaan kolme, ja nämä kestivät usein koko oppilaan koulupäivän ajan. Oppilaiden kanssa toiminta koostui oppilaslähtöisesti, ikätasoisesti ja hänen omia tavoitteitaan tukien; muun muassa ulkoilusta, pelailusta, Metku-kirjan tekemisestä, itsenäistymiseen liittyvästä harjoittelusta sekä oppitunneilla avustamisesta.

Oman oppilaan kanssa työskennellessä teoria konkretisoitui käytäntöön ja yksilöllisiin tarpeisiin sekä tavoitteisiin keskityttiin huolellisesti. Tämän kaltainen hanke vaati sen vuoksi suurta sitoutumista, että emme tehneet tätä ainoastaan itsellemme, vaan myös lapsille- ja nuorille, joilla oli odotuksia meitä kohtaan.

Suurin anti heille varmastikin tästä oli se aika, jolloin he saivat jakamattoman huomiomme ja mahdollisesti myös sitä kautta kokivat itsensä etuoikeutetuiksi. Työskentely vaati hyvää ja huolellista perehtymistä, suunnittelua ja toki myös onnistunutta toteutusta. Ensimmäisen tapaamisen kohdalla jokaiselle oli aluksi hieman epäselvää, mitä meidän kuuluisi oman oppilaan kanssa tehdä, mutta nopeasti nuoret tulivat tutuiksi ja tavoite tekemiselle hahmottui. Epäselvyyksien selkeydyttyä pääsimme hanketyöskentelyssä hyvään vauhtiin. Pyrimme selvittämään, mistä oma oppilaamme on erityisen kiinnostunut ja mitä hän haluaisi mahdollisesti tehdä tulevaisuudessa. Tietysti tässäkin voi olla rajoitteita sen suhteen, onko haaveena ollut asia mahdollista siinä muodossa toteuttaa, mutta kannustaminen ja asiaan positiivisesti suhtautuminen vievät oppilasta eteenpäin.

Hankkeen loppuun suunnittelimme yhdessä hanketyöryhmän kanssa yhteisen tapahtuman Valteri-koulun oppilaille. Tapahtumaan suunnittelimme neljä erilaista rastia, joissa oppilaat pääsivät toteuttamaan itseään liikunnan, musiikin, mysteerien ja askartelun merkeissä. Huomioimme rasteilla kaikkien oppilaiden erityiset tarpeet mahdollisimman laajasti. Koulussa on hyvin eri ikäisiä oppilaita, mikä asetti ensimmäisen haasteen ja samalla myös mahtavan mahdollisuuden kehittää osaamistamme tapahtuman suunnittelussa. Ohjelman täytyi olla sellaista, että se soveltuisi aivan pienimmistä oppilaista lähtien itsenäistymisen kynnyksellä olevalle nuorelle saakka.

Olimme saaneet koulun henkilökunnalta vinkkiä, että vanhemmat lapset pitävät kovasti sählyn pelaamisesta, kun taas nuorimmille mieluinen liikuntalaji on polttopallo. Näin ollen päätimme, että liikuntarastilla nuorimmille oppilaille järjestettiin polttopallon peluu istuen, huomioiden myös apuvälineitä käyttävät oppilaat. Vanhemmille oppilaille taas järjestettiin sählypelit, mikä olikin erittäin mieluisaa tekemistä heille.

Lisäksi liikuntarastilla oli erilaisia hauskoja tarkkuutta vaativia pisteitä, kuten keilojen kaatamista pallolla sekä koripallon heittelyä koriin. Näistä lajeista saivat paljon iloa myös ne oppilaat, jotka eivät niin joukkuelajeista välittäneet. Liikuntarastia tehdessä täytyi ottaa huomioon erilaiset fyysiset rajoitteet. Monella oppilaista oli apuvälineitä liikkumiseen tai esiintyi esimerkiksi käsien ja jalkojen toimintavaikeuksia. Näin ollen täytyi huomioida tekeminen niin, että jokainen osallistuja pystyi nauttimaan liikuntarastista, oli fyysinen toimintakyky mikä tahansa. Erilaiset aistiyliherkkyydet asettivat omat haasteensa tapahtuman suunnittelulle. Musiikin soittaminen liikuntarastilla osoittautui huonoksi ideaksi ääniyliherkkiä oppilaita ajatellen, kun melua tuli liikuntasalissa muutenkin.

Musiikkirastilla oppilaat saivat ottaa osaa musavisaan, jossa tuli arvata kappaleiden nimiä sekä esittäjiä. Sopivan musiikin valinta onnistui meiltä melko hyvin, sillä suurin osa kappaleista tunnistettiin lähes heti ja ne olivat mieleisiä melkein kaikille, ikäryhmästä riippumatta. Visailun lisäksi rastilla oli mahdollista toivoa omia suosikkikappaleitaan kuunneltavaksi, tanssia ja leikkiä. Musiikkirastin otimme mukaan siitä syystä, että monet koulun oppilaat olivat pitäneet koululla järjestettävistä tanssitunneista ja ajattelimme sen sopivan jokaiselle toimintakyvyn eroista huolimatta. Lisäksi musiikki on monesti rentouttavaa, ja tämän vuoksi suosittua juurikin erityislasten ja –nuorten keskuudessa.

Mysteerirastilla oli viisi pahvilaatikkoa, joiden sisään olimme piilottaneet erilaisia asioita: pehmolelun, makaronia, villalankaa, hiusharjan ja käpyjä. Askartelimme laatikoihin käden mentävät aukot ja tehtävänä oli arvuutella käsin tunnustelemalla, mitä laatikot sisältävät. Lisäksi olimme laittaneet läpinäkyvään purkkiin tietyn määrän liitulaku-karkkeja, ja oppilaiden tehtävänä oli arvuutella, paljonko karkkeja on rasiassa. Lähimmäksi arvanneille annettiin pienet palkinnot. Tämä oli lähes kaikista oppilaista erittäin hauska ja jännittävä tehtävärasti, joka sopi kaikenikäisille.

Taiderastilla päästettiin luovuus valloilleen, kun tehtävänä oli suunnitella yhteinen kesäaiheinen taideteos isolle kartongille. Aluksi oppilaat saivat valita eri värisistä kartongeista itselleen mieluisen pohjan, johon sitten työstettiin yhteinen taideteos. Oppilaat osallistuivat todella hyvin ja jokainen pääsi käyttämään mielikuvitustaan ja tuomaan oman näkemyksensä konkreettisesti näkyviin. Kaikkien erityisyys huomioitiin ja luotiin sellaiset puitteet askarteluun. Taideteoksista tuli todella hienoja ja kesäisiä. Lopputapahtuma onnistui hyvin ja koulun oppilaat selvästi pitivät kokonaisuudesta. Uskomme, että jokaiselle oppilaalle löytyi joltakin rastilta mieleistä puuhaa, ja päivän toteutus onnistui mukavasti.

 

Saimme hanketyöryhmän kanssa suunnitella ja toteuttaa sekä lopputapahtuman markkinoinnin että tapahtumasisällön itsenäisesti ilman valmista pohjaa. Tämä antoi paljon tilaa ideoinnille ja omille toteutustyyleille. Ajallisesti hieman rajalliset käynnit koululla oman oppilaan kanssa ja lopputapahtuman aikataulumuutokset toivat kuitenkin omat haasteensa hankkeen toteutumiseen. Kokonaisuudessaan saimme Valteri-koululta hyvää palautetta työskentelystämme. Työryhmänä koemme, että tämä hanke oli ennen kaikkea hyödyllinen, mutta myös antoisa, osallistava sekä omaa ammattitaitoa kehittävä. Toivomme, että tulevaisuudessakin opiskelijat pääsevät toteuttamaan tämän kaltaista hanketyötä.

Tekijät: Erno Nissilä, Hannele Huoso, Juha Kortelainen, Jenna Ruotsalainen, Karla Järvikallio, Lauri Helminen, Sanni Saihomaa ja Taika Koponen.

 

Robotiikan riemu ja ilo koulutyössä!

Robotiikka yleistyy kovaa eri puolilla valtakuntaa ja mediat suorastaan pursuavat erilaisia robotiikan kokeiluja. Se koetaan sekä pelottavana ja toisaalta innostavana. Robotiikan kokeilujen yhteydessä kohtaamme edelleen ennakkoluuloja siitä, että ihmiset pelkäävät robottien vievän heidän työpaikkansa. Osittain pelko on ymmärrettävää. Robotiikka tulee tulevaisuudessa korvaamaan osan ihmisen työstä. Ihmisen inhimillistä vuorovaikutusta, kosketusta se ei kuitenkaan tule koskaan korvaamaan. Haluamme nähdä robotiikan lisäarvona tulevaisuudemme työssä, jossa meille jää aidosti enemmän aikaa inhimilliselle kohtaamiselle; ’Ihmiseltä ihmiselle’ työn mahdollistajana.

Lasten parissa robotiikkaan suhtaudutaan yllättävän ennakkoluulottomasti. Savonia-ammattikorkeakoulun, Savon ammattiopiston ja Itä-Suomen yliopiston Hyvinrobo-hankkeessa veimme robotiikan neljään oppilaitokseen erityistä tukea tarvitsevien lasten ryhmiin. Robotiikkaviikon tavoitteena oli tutustuttaa oppilaat erilaisiin robotti- ja teknologiaratkaisuihin ja pohtia yhdessä heidän kanssaan, mitä hyötyä robotiikasta voisi olla koulutunneilla ja oppilaiden osallisuuden mahdollistamisessa. Viikon aikana oppilaat tutustuivat sosiaalisiin robotteihin, aktivoiviin robotteihin ja opetusrobottiin. Lisäksi viikolla tutustuttiin muuhunkin teknologiaan, kuten MotoTiles liikuntalaattoihin, VR-laseihin, Alexa-järjestelmään ja AR-sovelluksiin. Oppilaat pääsivät myös luomaan robottikissan tarinaa yhdessä toistensa kanssa. Opettajat ja ohjaajat avustivat oppilaita tarvittaessa. Viikon jälkeen oppilaat työstivät opettajien ja ohjaajien kanssa videon, kirjeen tai kortin roboteille.

TELMA-koulutuksen opiskelijoiden video puhuttelee katsojia.

Vastaanotto oli ilahduttavan myönteinen niin oppilaiden kuin opettajien ja ohjaajien suhteen. Robotiikalla nähtiin paljon erilaisia mahdollisuuksia, nimenomaan kouluarjen rikastuttajana. Oppilaiden mielestä parasta oli robottien kanssa juttelu. Nekin hetket, jolloin robotti ei suostunut keskustelemaan, oppilaat kokivat nekin opettavaisina. ”Opin, että robotillakin voi olla huonoja päiviä”. Näin keskustelut opettivat myös kärsivällisyyttä ja vuorovaikutustaitoja.

Uuden oppiminen ja ohjelmointitaitojen harjoitteleminen nousivat myös yhdeksi merkityksellisimmistä kokemuksista. ”Robotteja oli kiva säätää”. Kissarobotti koettiin parhaimmaksi robotiksi, sitä oli kiva hoitaa ja silittää. Hyrri-kissa sai monta erilaista tarinaa ja ystävää oppilaiden tarinoissa.

Opettajien kokemuksissa merkityksellisimmiksi asioiksi nousivat oppilaiden itsetunnon lisääntyminen robottien kanssa toimiessa, rohkeus lähestyä robotteja oli huomionarvoista. Myös osallisuus lisääntyi, kun yhteistoiminta kaverin kanssa aktivoitui uudella tavalla. Oppilaat ylittivät ajoittain itsensä. Robotin kanssa tanssiessa he yrittivät monimutkaisiakin liikkeitä pohtimatta sitä, onnistuuko liike tai ei. Passiivisetkin oppilaat aktivoituivat tunnilla. Nekin oppilaat, joilla oli vaikeutta tulla luokkahuoneeseen, rohkaistuivat robottien avulla ylittämään luokkahuoneen kynnyksen. Vuorovaikutus robottien kanssa koettiin antoisaksi. Artikulointihaasteista huolimatta oppilaat olivat hyvin kiinnostuneita roboteista, ja haasteet opettivat heille kärsivällisyyttä. Robotit haastoivat vuorovaikutukseen ja puhumisen yrittämiseen. Kommunikaatioharjoitus oli arjesta poikkeavaa ja siksi hyödyllistä.

 

Robotiikka toi väriä ja riemua oppitunteihin ja suurta riemua tuotti sekin, että ”vanhemmatkaan ei ole tällaista tehneet!” Robotiikalla oli siis selkeä lisäarvo opetuksessa oppimisen ja osallisuuden tukemisessa. Tätä on syytä jatkaa!

 

Hyvinrobon ’työrukkaset’:

Anu Kinnunen, fysioterapian lehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu

Tarja Väisänen, kuntoutusaineiden opettaja, Savon ammattiopisto

SISARUSTEN ÄÄNI ESIIN MYÖS POHJOIS-SAVOSSA!

Sisaruussuhde on yksi elämän pisimpiä ihmissuhteita. Jokainen sisaruussuhde on ainutkertainen ja erityinen. Miten sisaruussuhde muuttuu silloin, kun sisko tai veli sairastuu tai vammautuu, tai hänellä on joku synnynnäinen erityisen tuen tarve? Jaksavatko vanhemmat huomioida kaikki perheen lapset tasapuolisesti arjen kuormittuessa erityistä tukea tarvitsevan lapsen asioiden hoitamisesta?

Erityinen sisaruus -hanke on valtakunnallinen STEA:n rahoittama yhteistyöhanke, jossa ovat mukana Rinnekoti-Säätiön Norio-keskus, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry, Sylva ry ja TATU ry. Ensimmäisten kolmen vuoden aikana luotiin muun muassa nettisivusto www.erityinensisaruus.fi josta löytyy tietoa ja työkaluja niin perheille kuin ammattilaisillekin sisarusten kanssa käytäviin keskusteluihin ja työskentelyyn. Vuoden 2018 alusta hanke sai jatkoa juurruttamiseen ja yhtenä pilottialueena on Pohjois-Savon alue.

Mitä tänään kuuluu pohjoissavolaisille erityistä tukea tarvitsevien lasten sisaruksille? Kuinka usein me kohdatessamme työssämme sisaruksia, muistamme kysyä heiltä mitä sinulle kuuluu? Onko tämä kysymys vain terveydenhuollon omaisuutta vai kuuluuko se kaikille ammattilaisille, jotka kohtaavat sisaruksia työssään. Erityistä tukea tarvitsevien sisarusten arjessa on joskus paljon näkymättömiä haasteita, jotka eivät välttämättä tule esille arjen normaali rutiinien yhteydessä. Koulunkäynti sujuu, kavereita on ja harrastuksiakin löytyy. Silti useat sisarukset kokevat jäävänsä vähemmälle huomiolle ja kuvaavatkin itseään näkymättömiksi tai huomaamattomiksi sisaruksiksi.

Kaikkien meidän voimavarat ovat rajalliset ja näin ollen myös erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien. Miten voisimme yhdessä auttaa vanhempia löytämään aikaa ja keinoja huomioida perheen sisaruksia ja antamaan heille omaa, jakamatonta ”laatuaikaa”. Ehkäpä ottamalla asia puheeksi, auttamalla vanhempia kiinnittämään huomiota sisarusten tunne-elämään ja vinkkaamalla vanhemmille muun muassa erityinensisaruus.fi-sivustosta, josta tietoa ja tukea voi saada.

Pohjois-Savon juurrutushanketta hallinnoi TATU ry. Kuluneena vuonna sisaruusviesti on saanut hyvän vastaanoton. Varkaudessa järjestettiin syyskuussa ammattilaisille tarkoitettu työpaja, jossa yhdessä monialaisen ammattilaisjoukon kanssa mietittiin sisarusten huomioimista eri elämäntilanteissa ja eri toimijatahojen asiakkuuksissa. Kuopiossa on käynnistymässä valokuvatyöpaja erityistä tukea tarvitsevien lasten sisaruksille. Valokuvapajaan voi osallistua alakouluikäiset, yläkouluikäiset ja aikuiset sisarukset. Ylä-Savon osalta konkreettinen juurrutus tapahtunee vuoden 2019 puolella, mutta asiaa herätellään jo ammattilaisten kanssa tapahtuvassa työkokouksessa tämän vuoden lopulla.

 

Helposti ajatellaan, että sisarusten huomioiminen ei ole kenenkään tehtävä, vaikka se kuuluu meille kaikille. Ennaltaehkäisevällä ja riittävän ajoissa annetulla tuella voidaan ehkäistä muun muassa lastensuojelun asiakkuuksien ”turhaa” kasvua. Ei ole tarpeen odottaa, että sisarukset alkavat oireilemaan, vaan heille voidaan turvata tasavertainen ja luottamuksellinen kasvualusta olemalla yhdessä rinnalla kulkijoita perheen kanssa. Pienillä teoilla ja huomioinnilla voi olla iso merkitys niin sisaruksille kuin heidän vanhemmilleenkin.

 

Timo Rautiainen

Tatu ry:n toiminnanjohtaja

Kuopion perheentalo – kaikkien perheiden kohtaamispaikka

Olemme Kuopion Perheentalolla kohdanneet viime vuosien aikana lukuisia lapsiperheitä. Erilaisia, moninaisia perheitä, joita kaikkia on yhdistänyt halu viettää aikaa toisten perheiden kanssa ja tarve löytää vertaistukea vanhemmille ja lapsille. Ihmisellä on inhimillinen tarve olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, tarve saada kuulua porukkaan, tarve tulla kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Kohtaamispaikat täyttävät tämän inhimillisen tarpeen.


Perheentalot ovat kaikkien perheiden yhteisiä kohtaamispaikkoja. Perheentalot tukevat lapsiperheiden elämää ja arjen sujuvuutta erilaisten toimintamuotojen avulla sekä luovat osallisuuden mahdollisuuksia niin lapsille kuin aikuisille. Itä-Suomen alueelta Perheentalot löytyvät Kuopiosta, Joensuusta ja Iisalmesta.

Video Kuopion perheentalosta

Matalan kynnyksen toiminta antaa perheen vanhemmille ja aikuisille mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, keskustella toisten samassa elämäntilanteessa olevien perheiden kanssa sekä saada neuvoja ja ohjeita arkeen liittyvissä asioissa. Lapsille talo tarjoaa mahdollisuuden toisten lasten kanssa olemiseen, leikkiin, pelaamiseen, askarteluun ja muuhun yhteiseen toimintaan. Lapsille järjestetään erilaisia mukavia ja innostavia tuokioita ja lapset saavat tietoa mm. terveyteen liittyvistä asioista Nalleneuvola-toiminnassa sekä mahdollisuuden oppia tukiviittomia musahetkillä ja satutuokioilla.
Perheentalon toiminnassa ja erilaisissa Perheentalolla kokoontuvissa ryhmissä on ollut huikeat 32 000 osallistujaa syyskuun 2018 loppuun mennessä, näistä osallistujista tukea tarvitsevia lapsia ja perheitä oli 3547 osallistujaa. Mikä Perheentalosta tekee paikan, jonne perheet haluavat tulla uudelleen? Miten voisimme kehittää toimintaa tulevina vuosina?


Toiminnan vahvuutena on mukana oleva laaja yhteistyöverkosto, jonka toivotaan kehittävän kaikille yhteistä toimintaa perheiden tarpeiden mukaiseksi. Iltaisin ja viikonloppuisin talossa kokoontuvat esimerkiksi järjestöjen omat vertaisryhmät, joiden kautta talon toiminta muokkautuu monipuoliseksi ja laajaksi. Talolla kokoontuu niin xxx kuin esimerkiksi liikuntavammaisten lasten ja vanhempien vertaisryhmä. Perheet, yhdistykset ja järjestöt ovat toiminnassa yhdenvertaisessa asemassa. Tavoitteena on, että erilaiset perheet saavat jokainen jotakin toiminnasta. Toiminnan kehittämiseen tarvitaankin juuri perheitä, järjestöjä, vapaaehtoisia, opiskelijoita, jotka tekevät näkyväksi lapsiperheiden tarpeet ja toteuttavat toimintaa yhdessä. Tarpeet ja toiveet muuttuvat, Lape-uudistus tuo mukaan uusia tuulia myös kohtaamispaikkojen toimintaan. Totta on kuitenkin se, ettei yksi toimija voi yksin järjestää laajaa, moninaisia perheitä palvelevaa toimintaa. Siihen tarvitaan monitoimijuutta, yhdessä tekemistä.
Kutsumme perheitä säännöllisesti perheraateihin arvioimaan ja kehittämään kanssamme toimintaa. Eräs perhe kuvasi Perheentaloa kulttuurien sulattamoksi, missä kohtaaminen voimaannuttaa. Perheentalon hyvä mieli nousee torin alta Apajasta torille ja näkyy Kuopion katukuvassa. Voisiko hanketoimijat saada lämpimämpää palautetta toiminnasta.

Perheentalon toiminnan käynnistivät yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n, Savon Vammaisasuntosäätiön ja Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön hankkeet. Hankkeiden toimintaa rahoittaa STEA.

 

Hankkeiden puolesta

Maarit Mykkänen,

Savon Vammaisasuntosäätiö

 

Osallisuuden alkulähteillä – Ohikiitävän arjen palkitseva haaste

Sana osallisuus on kaikkien huulilla. Lapsella on perustuslaillinen oikeus osallistua ja tämä näkyykin yhteiskunnassamme tällä hetkellä monin tavoin, mm. erilaisissa toimintaohjelmissa ja hankkeissa. Osallisuuden käsitettä käytetään hyvin kirjavasti osallistamisesta-osallistumisesta-osallisuuden mahdollistumiseen. Syvimmillään osallisuus on kai tunnetta siitä, että on aidosti osallisena, joka resonoi yhdenvertaisuudessa. Yhdenvertaisuuden tuotteena on usein onni ja ilo, mutta ei aina. Yhdenvertaisuutta on sekin, että saa tuntea niinkuin tuntee ja osallistua niin kuin haluaa juuri siinä hetkessä. Omassa väitöskirjatutkimuksessani (joka on kesken) pyrin löytöretkeilemään osallisuuden ytimeen. Polku alkulähteille ei ole helppo. Osallisuuden mahdollistaminen näyttäytyy taitolajina, joka vaatii harjoittelua. Monien asioiden yhteensovittamista, yhteisen kielen löytämistä, heittäytymistä, rohkeutta. Ei ole helppoa ei. Osallisuuden eri muodot ja tasot elävät hetkissä ja lapsissa. Se ei ole staattinen, pysyvä ”tila”, vaan arjen eri ympäristöissä ja tilanteissa muotoutuva ”ilmiö”.

Kuva: Laura Laitinen

 

Teimme Pohjois-Savon alueelle sosiaalialan yliopettaja Anne Waldénin kanssa kyselyn osallisuutta tukevista käytännöistä ja hankkeista. Kysely välitettiin alueen eri toimijoille LAPE ja YTRY-verkostojen kautta. Kyselyyn vastasi 22 toimijaa. Hienoisen alkupettymyksen jälkeen, vastausten syvempi tarkastelu suorastaan riemastuttaa. Vastaajien ammattinimikkeet (15 eri ammattihenkilöä ei toimintasektoreilta) kattavat loistavasti tulevan sisote –kentän. Vastaajina on hallintojohtajasta kehittäjäsairaanhoitajaan, kuntoutuksen ammattihenkilöistä sosiaalialan toimijoihin ja opetushenkilöstöön. Alueellamme on käytössä (ainakin) 22 välinettä osallisuuden mahdollistamiseen ja 10 hanketta, joissa tavoitteellisesti on pyritty tai pyritään vahvistamaan osallisuutta. Meillä on todella opittavaa toisiltamme! Osallisuuden vahvistaminen on alueellamme selkeästi sydämen asia!

 

Kuitenkin löytöretkeilijän sieluni haluaa pureutua syvemmälle osallisuuteen. Onko kuitenkin kyse pohjimmillaan pienistä suurista arjen teoista? Erilaisille välineillä on selkeästi oma paikkansa ja lisäarvonsa, erityisesti lapsen oman äänen kuulumisen varmistamiseksi. Mutta miten me jokainen voisimme omalta osaltamme kiireisessä arjessa, niissä ohikiitävissä hetkissä, vahvistaa osallisuutta? Pohjimmiltaan minun ymmärrykseni mukaan kyse on asenteesta. Olemmeko valmiita aidosti pysähtymään ja tarkastelemaan omia toimintatapojamme? Väitän, että kiireisessä arjessa tulemme joskus ”jyränneeksi” ne paikat hyväntahtoisuuttamme, jossa olisi ollut mahdollista tarjota osallisuuden kokemus lapselle. Osallisuuden mahdollistaminen vaatii aikuiselta taitoa olla hiljaa, kuunnella ja kuulla lasta ja löytöretkeilyn taitoa lapsen maailmaan. Ehkä esimerkillä kasvattaminen voisi myös mahdollistaa lasten välisen yhdenvertaisuuden lisääntymisen tulevaisuudessa? Se on siis taitolaji, joka vaatii pysähtymistä ja aitoa läsnäoloa ja se on myös arvokysymys. Aihetta voi myös lähestyä pohtimalla, miten Sinä toivoisit itseäsi kohdattavan / kohdeltavan?

 

Savon ammattiopiston TELMA –ryhmässä on mielestäni hyvin osattu mahdollistaa nuoren osallisuus. Riina-opiskelija toivoi syntymäpäivältään tanssia ja herkkuja kavereiden kanssa. Riinan näköinen päivä järjestettiin, jonka jälkeen hän halusi tehdä videon päivästä muistoksi itselle ja kavereille. Näin tehtiin. Nuori oli tullut kuulluksi.

Joka kerta, kun katson videon, sydän muljahtelee, hyvällä tavalla. Ja olen katsonut sen MONTA kertaa. Nämä ovat mielestäni niitä arjen pieniä suuria tekoja ohikiitävässä arjessa. Veikkaan että ohikiitävän, mutta merkityksellisen päivän vaikutukset näkyvät Riinan elämässä kauan. Videon julkaisemiseen on Riinan ja hänen läheistensä lupa.

 

Haastan jokaisen lukijan aidosti pysähtymään osallisuuden äärelle. Miten juuri Sinä voit mahdollistaa omassa arjessa lapsen osallisuuden? Ei tule välttämättä olemaan helppoa, mutta onnistumisen hetket palkitsevat Sinut – ja erityisesti ne palkitsevat sen kaikkein tärkeimmän – Lapsen

 

         Osallisuuden löytöretkeilijä                                   

        Anu Kinnunen

        Savonia ammattikorkeakoulu

        Fysioterapian lehtori

 

Julkaistu Lasten oikeuksien päivänä 20.11.2018

Hyvää arkea yhdessä

Olen miettinyt paljon, miten ja mistä tekijöistä syntyy muutos: tila, jossa jokin liikahtaa ja on eri tavalla kuin ennen. Työskentely lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmassa on tehnyt muutoksen keskellä elämisestä arkipäivääni. Kun muutos on oma valintaa, se näyttäytyy innostavana, inspiroivana ja monina mahdollisuuksina. Entäpä silloin, kun arjessa olevat muutokset eivät ole oma valinta ja muutosten keskellä tarvitsisi apua? 

Valtakunnallisessa lapsi ja perhepalvelujen muutosohjelmassa (LAPE) keskeinen tavoite on sovitta lasten ja perheiden palvelut yhteen. Pohjois-Savossa näistä palveluista muodostuu viisi verkostomaista kokonaisuutta, perhekeskusta. Perhekeskus yhdistää sivistys-, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä järjestöjen ja seurakuntien toimijat. Uudistuvissa palveluissa ammattikuntien siilot hioutuvat ajan kanssa silloiksi, niin että eri ammattiryhmät voivat tehdä työtä yhdessä perheen kanssa hyvän arjen mahdollistamiseksi. Perhekeskuksen keskeisin tehtävä on tarjota perheille tukea mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja riittävän varhain.

Lapsi ja perhe ovat aina oman arkensa asiantuntijoita ja perheen näkökulman huomioiminen on muutosohjelman perusta. Hyvätkään tavoitteet eivät kuitenkaan yksin saa aikaan muutosta, vaan muutosvoimaksi tarvitaan kaiken vuorovaikutuksen kivijalkaa, aitoa kohtaamista. Yhdessä tekeminen on halua ymmärtää toisen ammattilaisen näkökulmaa ja tärkeimpänä kaikesta, halua kurottaa, kohdata ja kuulla, millaista elämä on palveluprosessin toisella puolella, perheiden arjessa.

MLL/Matti Matikainen

Sain menneen kevään aikana tutustua palasiin erilaisten perheiden arjesta, kun analysoin Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman toteuttaman vanhemmuuden ja parisuhteen tuen kyselyn tuloksia. Kyselyyn vastasi 963 perhettä. Tulosten perusteella oli selvästi pääteltävissä, ettei palvelujärjestelmä aina kohtaa niitä, jotka palveluita tarvitsevat. Tieto palveluista on pirstaleista ja usein perheiden kokemuksissa nousivat esiin kulkemiset tukipalvelusta toiseen. Toisaalta perheet nostivat esiin arvokkaita ajatuksia siitä, kuinka vanhemmuuden tukea voisi ja tulisi kehittää, että se todella vastaisi perheiden tarpeisiin. Tulosten pohjalta maakunnassa koottiin kolme eri alojen ammattilaisista koostuvaa työpajaa, joissa palvelujen uudistumista suunniteltiin vanhemmuuden tuen tehostamiseksi. Myös perheitä oli pienissä määrin mukana työpajatyöskentelyssä.

Työpajojen jälkeen halusin kuulla vielä kohdennetusti vanhempia, joiden perheessä on erityistä tukea tarvitseva lapsi ja tarkentaa vanhemmuuden tuen näkökulmasta, millaiset muutokset palveluissa olisivat heidän arkensa kannalta keskeisiä. Saimme koolle pienen ryhmän vanhempia, jotka kertoivat arjestaan silloin, kun perheessä on erityistä tukea tarvitseva lapsi. Tapaaminen oli yksi koskettavimmista ja mieleenpainuvimmista tapaamisista LAPE työni aikana.

Mieleeni jäi erityisen hyvin erään äidin lause: ” yhtään lankaa ei voi päästää omista käsistä irti”.

Lauseella hän kuvasi sitä, kuinka lapselle kuuluvien tukipalveluiden etsimisessä ja järjestämisessä on usein muututtava vanhemmasta koordinaattoriksi, joka koordinoi tukipalveluja, apuvälineitä, rekrytoi ja perehdyttää avustajia, etsii ja kuljettaa lasta eri palveluihin. Kuormittavana vanhemmat kuvasivat myös erilaisten hakemusten määrää, joilla perheen tuen tarvetta joutuu perustelemaan uudelleen ja uudelleen. Vanhemmat kuvasivat, kuinka heidän arkeensa sisältää jatkuvaa ammattilaisen arviointia, siitä ovatko tukitoimet tarpeellisia perheelle. Erityisen koskettavaa oli vanhempien kuvaus siitä, kuinka jatkuva arjen raskauden perustelu erilaisiin hakemuksiin kääntää katseen pois erityistä tukea tarvitsevan lapsen onnistumisista, erityislaatuisuudesta, kehittymisestä ja mahdollisuuksista. Huomio on pakko kiinnittää haasteisiin perheen arjessa, sillä vain alleviivaamalla ja perustelemalla lapsen erityispiirteiden raskautta arjessa apua on mahdollista saada.

Kyselystä saamamme aineiston sekä muutosohjelman aikana kuultujen kohtaamisten kautta perheet ovat antaneet äänensä sille, miksi muutosohjelma on tarpeellinen, tässä ja nyt. Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen kyselyssä vanhemmat kirjoittivat myös toistuvasti kokemuksistaan, kuinka avunhakeminen hävettää tai kuinka tuen tarpeiden puheeksi otto ammattilaiselle tuntuu hankalalta. Kulttuurissamme näyttäisi yhä edelleen elävän myytti yksinpärjäämisestä. Kuitenkaan yksikään ihminen tai yksikään perhe ei ole niin suojattu, etteikö jossain tilanteessa tarvitsisi olkapäätä, johon nojata tai korvaparia, joka kuuntelee. Lasten ja perheiden palvelujen uudistaminen tähtää siihen, että silloin kun tukea tarvitaan, sitä ei tarvitse etsiä. Perhekeskuksen jokaisessa palvelussa huoli otetaan vastaan ja arvioida yhdessä, millainen tuki perhettä auttaisi parhaiten.

Jokaisella vanhemmalla on oltava oikeus iloita lapsestaan, katsoa hänen onnistumistaan, iloaan ja kehittymistään. Tärkein ydin vanhemman tukemisessa on lisätä vanhemman mahdollisuuksia kohdata, iloita ja nähdä lapsi. Pienistä puroista syntyy iso virta, jokainen kohtaaminen merkitsee. Siksipä meidän tulee kohtaaminen kerrallaan muuttaa käsityksiä siitä, ettei avunpyytämisessä ole mitään hävettävää. Myös systeemin on muututtava, apua on saatava riittävän aikaisin. Muutosohjelma on lapsen asialla ja millaiselta mahtaakaan näyttää lapsensa silmin vanhempi, jonka ei tarvitse kantaa vanhemmuuden huolia vain omilla harteillaan?

Henna Julkunen
Perhekeskuskoordinaattori, MLL Järvi-Suomen piiri
Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma YHDESSÄ!

 

 

 

 

Perheraati

Perheraati on vuorovaikutuksellinen keino kerätä kokemustietoa niin vanhemmilta kuin lapsilta. Perheraadissa voidaan kysyä palautetta, pyytää perheitä yhdessä ideoimaan toimintaa yms. Ryhmässä voi nousta esille sellaisia asioita, joita ei esimerkiksi arjen keskusteluissa nosteta esille. Perheraadin vetäjinä on suositeltavaa toimia ulkopuolisten henkilöiden, esimerkiksi opiskelijoiden.

Kuopion Perheentalolla perheraadit käynnistettiin toiminnan käynnistyttyä keväällä 2017. Vuosittain järjestettävissä perheraadeissa on ollut mukana Savonia Ammattikorkeakoulun opiskelijat niin projektiopintojen kuin harjoitteluiden kautta. Ensimmäinen perheraati toteutettiin täysin opiskelijavoimin ja edelleen Perheentalon perheraadissa silloin hyväksi havaittuja menetelmiä ja käytäntöjä käytössä.

Kuopiossa Perheraati sai maskotikseen Mauri Mäyräkoiran. Talolta löytyvät painokoiran mukaan. Savonian opiskelija Emma Mälkki piirsi Maurin ja suunnitteli perheraadin tuloksista Mauri Mäyräkoiran- sanomat. Perheraadissa niin lapset kuin aikuisetkin vastaavat samoihin kysymyksiin. Lasten kanssa käytetään paljon kuvia ja erilaisia toiminnallisia menetelmiä. Perheraadissa mahdollistetaan osallistuminen myös pienille ja tukea tarvitseville lapsille.

Mauri Mäyräkoira Kuva:Emma Mälkki

Vuoden 2019 kevään perheraati järjestetään Iisalmessa 28.2.2019 ja Kuopion Perheentalon vuoden 2019 ensimmäiseen Perheraatiin 6.3.2019 saadaan mukaan Kuopion kaupungin apulaiskaupunginjohtajat Jari Saarinen ja Pekka Vähäkangas keskustelemaan perheiden ja lasten kanssa.

Perheraati voikin toimia lasten ja perheiden osallisuuden edistäjänä arkisissa ympäristöissä ja toimintojen kehittämisessä mutta myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavana!

 

 

Opinnäytetyö: Vanhempien ääntä kuunnellen – Kohti perhelähtöisempiä erityistä tukea tarvitsevien lasten kuntoutuspalveluita

Savonia-ammattikorkeakoulun fysioterapiaopiskelijat (Lagerstam, Oksanen, Timonen) 2018 ovat opinnäytetyössään tutkineet erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien kokemuksia ja toiveita kuntoutuspalveluista Pohjois-Savon alueella. Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Pohjois-Savon YTRY:n kanssa. Opinnäytetyössä kartoitettiin millaisia kuntoutuspalveluita erityistä tukea tarvitsevat lapset saavat Pohjois-Savon alueella, minkälaisia vaikutuksia vanhemmat kokevat palveluilla olevan lapsen kehityksen ja perheen yhteisen hyvinvoinnin kannalta sekä, mitä mieltä he ovat palveluiden toimivuudesta. Tavoitteena oli tuottaa tietoa kuntoutuspalveluista, mitä kuntoutuspalveluiden suunnittelijat voivat hyödyntää palveluiden kehittämisessä. Näin perheiden ääni saadaan kuuluviin niiden suunnitteluvaiheessa ja tulevaisuudessa palvelut palvelisivat kohderyhmäänsä paremmin heidän tarpeidensa mukaan.

 

Kuntoutuspalvelut muutoksen kohteena

Lasten kuntoutuspalveluiden kehittämiseksi on viime vuosina tehty useita tutkimuksia tavoitteena mm. tukea lapsen osallisuutta kuntoutuksessa sekä vahvistaa kuntoutuksen linkittymistä lapsen arkeen. Tällä hetkellä suomalaisia paljon puhututtanut sote- ja maakuntauudistus tekee tuloaan, johon liittyen myös lasten ja nuorten sosiaali- ja terveyspalveluita kehitettään sosiaali- ja terveysministeriön toimesta Lapsi ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelmassa. Muutosohjelman tavoitteena on kehittää palveluita nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmiksi, ennaltaehkäisevimmiksi sekä vaikuttavimmiksi.

 

Erityistä tukea tarvitsevien lasten kuntoutuspalvelut tällä hetkellä

Useimpien tutkimusten, kuten myös meidän tutkimuksemme perusteella, erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmat ovat pääosin tyytyväisiä kuntoutuspalveluihin. Tutkimuksessamme selvisi, että monet vanhemmat kaipaavat tukea ja tietoa lapsen erityisen tuen tarpeesta ja sairaudesta sekä opastusta kuntoutuspalveluiden pariin pääsemisestä. Kuntoutuspalveluiden pariin pääseminen koetaan haasteelliseksi niiden hajanaisuuden vuoksi. Tärkeää kuntoutuksessa on korostaa varhaisentuen merkitystä, joka mahdollistaisi perheen ja lapsen riittävän aikaisen tukemisen ja palveluiden pariin pääsemisen. Tällä pystyttäisiin myös säästämään perheen ja etenkin vanhempien voimavaroja, jolloin he pystyvät keskittymään olemaan omalle lapselleen parhaat mahdolliset kasvattajan. Palveluiden toimivuuksissa on myös paikkakuntakohtaisia eroja, joka lisää hajanaisuutta ja perheiden vaikeutta päästä palveluiden pariin. Positiivisena asiana kuntoutuspalveluiden osalta nousi mm. ammattilaisten hyvä työskentely, jonka avulla lapsen kehitys edistyy päivä kerrallaan.

 

Kuntoutuspalvelut tulevaisuudessa

Jotta kuntoutuspalvelut pystyisivät palvelemaan tulevaisuudessa erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja heidän perheitään entistä perhelähtöisemmin ja heidän tarpeensa huomioiden, on syytä kiinnittää huomiota mm. ohjaukseen ja neuvotaan, niiden joustavuuteen sekä lapsen ja perheen kuulemiseen. Kuten edellä jo mainittiin, on varhaisella tuella suuri merkitys lapsen kuntoutumisen onnistumisessa ja siksi sen roolia ei voida korostaa koskaan liikaa. Lisäksi lapsen kuntoutuksessa tulee aina pitää mielessä kuntoutujan arki ja arjessa osallistuminen ja pyrkiä tukemaan lapsen kehitystä ja osallisuutta hänen omassa toimintaympäristössään. Toisin sanoen lapsen kuntoutumisen tulee olla lapsen jokapäiväistä elämää tämän toimintaympäristöissään, joissa lapsi kasvaa ja kehittyy omana yksilönään ja jota vanhemmat, perhe ja muut kasvatukseen sekä kuntoutumiseen osallistuvat toimijat tukevat.

 

Oppimiskokemuksia

Meille opinnäytetyön aihe oli fysioterapeuttisesta näkökulmasta silmiä avaava. Koska aihe on hyvin ajankohtainen, antaa se hyviä valmiuksia meille tulevaisuudessa työelämään, kun olemme jo ennestään tutustuneet muutoksiin, joita Suomen sosiaali- ja terveyspalveluissa tapahtuu. Lasten- ja perheiden kuntoutuspalveluita pääsimme työmme avulla tarkastelemaan hyvinkin perusteellisesti ja saimme uutta näkökulmaa siihen, miten meidän tulisi työskennellä erityistä tukea tarvitsevien lasten perheiden kanssa. Opimme esimerkiksi, miten tärkeää on suunnitella kuntoutusta heidän tarpeitansa kuunnellen sekä hyödyntää muiden ammattilaisten näkemyksiä ja tekemään näin heidän kanssaan moniammatillista työtä. Lisäksi perhekulttuurin merkityksen tärkeys vahvistui työtä tehdessä. Koska jokainen perhe on erilainen, on meidän fysioterapeutteina sekä muidenkin terveys- ja sosiaalialojen ammattilaisten opittava keskustelemaan ja työskentelemään perheen kanssa ymmärtäen heidän arvomaailmaansa ja kasvatustapojaan. Perheen taustat tuntien voidaan suunnitella ja toteuttaa lapsen arkeen sidonnaisia kuntoutuspalveluita ja näin edistää lapsen kokonaisvaltaista ja yksilöllistä kasvua ja kehitystä tämän erityisen tuen tarpeet huomioiden.

Linkki opinnäytetyöhön

Perhepäivä -hankkeet

Savonia ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat toteuttaneet moniammatillisissa ryhmissä vuosittain järjestöjen ja savon ammattiopiston lähihoitajaopiskelijoiden kanssa Perhepäivä -tapahtuman. Tapahtuma on ollut suunnattu erityistä tukea tarvitseville lapsille, heidän sisaruksilleen ja perheilleen. Päiviin osallistunut vuosittain noin 200 osallistujaa. Perhepäivät ovat saaneet positiivista palautetta ja lapset ja perheet ovat kokeneet tapahtumat oikein antoisina.   Vuoden 2017 teema oli viidakkoseikkailu ja tästä linkistä pääset kurkkaamaan päivän tapahtumiin.

Vuoden 2018 Perhepäivä toteutuu Opistotien kampuksella 17.11. Iloa -elämään – reumaliiton järjestämänä.

 

Opinnäytetyö: ”Omaishoitajana lapselle -Opas lapsen omaishoitajuudesta ja erityistä tukea tarvitsevan lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen”

Anu Damskin, Sonja Hermanin ja Jenna Ryynäsen (2018) opinnäytetyö toteutettiin tutkimuksellisena kehittämistyönä, jossa tuotettiin Lasten omaishoitajat ry:n käyttöön ”Omaishoitajana lapselle” -niminen opas. Opas sisältää tietoa lapsen omaishoitajuudesta sekä erityistä tukea tarvitsevan lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen. Opas suunnattiin erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmille, jotka voivat olla oikeutettuja omaishoidon tukeen tai ovat jo lapsensa omaishoitajia.

Opas julkaistiin sähköisesti Internet-sivustona. Oppaassa tavoitteena oli tuoda esille omaishoitajuuden mahdollisuutta perheiden tietoisuuteen, kertoen mitä omaishoito on, kuka voi olla oikeutettu omaishoidon tukeen sekä mistä omaishoitaja voi saada tukea ongelmatilanteissa. Lisäksi tavoitteena oli kuvata lasten omaishoitoperheiden arkea ja elämää, luoden lukijalle samaistumispintaa erilaisiin omaishoitotilanteisiin, ja auttaa näin tunnistamaan omaishoitotilanne omassa perheessä. Lisäksi tavoitteena oli tiedottaa omaishoitoperheiden oikeudesta varhaiskasvatukseen ja kertoa varhaiskasvatuksen hyödyistä lapsen kehitykselle sekä korostaa leikin merkitystä lapsen kehitykseen ja rohkaista vanhempaa leikkimään lapsensa kanssa osana arkea.

Linkki opinnäytetyöhön