Olen miettinyt paljon, miten ja mistä tekijöistä syntyy muutos: tila, jossa jokin liikahtaa ja on eri tavalla kuin ennen. Työskentely lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmassa on tehnyt muutoksen keskellä elämisestä arkipäivääni. Kun muutos on oma valintaa, se näyttäytyy innostavana, inspiroivana ja monina mahdollisuuksina. Entäpä silloin, kun arjessa olevat muutokset eivät ole oma valinta ja muutosten keskellä tarvitsisi apua? 

Valtakunnallisessa lapsi ja perhepalvelujen muutosohjelmassa (LAPE) keskeinen tavoite on sovitta lasten ja perheiden palvelut yhteen. Pohjois-Savossa näistä palveluista muodostuu viisi verkostomaista kokonaisuutta, perhekeskusta. Perhekeskus yhdistää sivistys-, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä järjestöjen ja seurakuntien toimijat. Uudistuvissa palveluissa ammattikuntien siilot hioutuvat ajan kanssa silloiksi, niin että eri ammattiryhmät voivat tehdä työtä yhdessä perheen kanssa hyvän arjen mahdollistamiseksi. Perhekeskuksen keskeisin tehtävä on tarjota perheille tukea mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja riittävän varhain.

Lapsi ja perhe ovat aina oman arkensa asiantuntijoita ja perheen näkökulman huomioiminen on muutosohjelman perusta. Hyvätkään tavoitteet eivät kuitenkaan yksin saa aikaan muutosta, vaan muutosvoimaksi tarvitaan kaiken vuorovaikutuksen kivijalkaa, aitoa kohtaamista. Yhdessä tekeminen on halua ymmärtää toisen ammattilaisen näkökulmaa ja tärkeimpänä kaikesta, halua kurottaa, kohdata ja kuulla, millaista elämä on palveluprosessin toisella puolella, perheiden arjessa.

MLL/Matti Matikainen

Sain menneen kevään aikana tutustua palasiin erilaisten perheiden arjesta, kun analysoin Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman toteuttaman vanhemmuuden ja parisuhteen tuen kyselyn tuloksia. Kyselyyn vastasi 963 perhettä. Tulosten perusteella oli selvästi pääteltävissä, ettei palvelujärjestelmä aina kohtaa niitä, jotka palveluita tarvitsevat. Tieto palveluista on pirstaleista ja usein perheiden kokemuksissa nousivat esiin kulkemiset tukipalvelusta toiseen. Toisaalta perheet nostivat esiin arvokkaita ajatuksia siitä, kuinka vanhemmuuden tukea voisi ja tulisi kehittää, että se todella vastaisi perheiden tarpeisiin. Tulosten pohjalta maakunnassa koottiin kolme eri alojen ammattilaisista koostuvaa työpajaa, joissa palvelujen uudistumista suunniteltiin vanhemmuuden tuen tehostamiseksi. Myös perheitä oli pienissä määrin mukana työpajatyöskentelyssä.

Työpajojen jälkeen halusin kuulla vielä kohdennetusti vanhempia, joiden perheessä on erityistä tukea tarvitseva lapsi ja tarkentaa vanhemmuuden tuen näkökulmasta, millaiset muutokset palveluissa olisivat heidän arkensa kannalta keskeisiä. Saimme koolle pienen ryhmän vanhempia, jotka kertoivat arjestaan silloin, kun perheessä on erityistä tukea tarvitseva lapsi. Tapaaminen oli yksi koskettavimmista ja mieleenpainuvimmista tapaamisista LAPE työni aikana.

Mieleeni jäi erityisen hyvin erään äidin lause: ” yhtään lankaa ei voi päästää omista käsistä irti”.

Lauseella hän kuvasi sitä, kuinka lapselle kuuluvien tukipalveluiden etsimisessä ja järjestämisessä on usein muututtava vanhemmasta koordinaattoriksi, joka koordinoi tukipalveluja, apuvälineitä, rekrytoi ja perehdyttää avustajia, etsii ja kuljettaa lasta eri palveluihin. Kuormittavana vanhemmat kuvasivat myös erilaisten hakemusten määrää, joilla perheen tuen tarvetta joutuu perustelemaan uudelleen ja uudelleen. Vanhemmat kuvasivat, kuinka heidän arkeensa sisältää jatkuvaa ammattilaisen arviointia, siitä ovatko tukitoimet tarpeellisia perheelle. Erityisen koskettavaa oli vanhempien kuvaus siitä, kuinka jatkuva arjen raskauden perustelu erilaisiin hakemuksiin kääntää katseen pois erityistä tukea tarvitsevan lapsen onnistumisista, erityislaatuisuudesta, kehittymisestä ja mahdollisuuksista. Huomio on pakko kiinnittää haasteisiin perheen arjessa, sillä vain alleviivaamalla ja perustelemalla lapsen erityispiirteiden raskautta arjessa apua on mahdollista saada.

Kyselystä saamamme aineiston sekä muutosohjelman aikana kuultujen kohtaamisten kautta perheet ovat antaneet äänensä sille, miksi muutosohjelma on tarpeellinen, tässä ja nyt. Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen kyselyssä vanhemmat kirjoittivat myös toistuvasti kokemuksistaan, kuinka avunhakeminen hävettää tai kuinka tuen tarpeiden puheeksi otto ammattilaiselle tuntuu hankalalta. Kulttuurissamme näyttäisi yhä edelleen elävän myytti yksinpärjäämisestä. Kuitenkaan yksikään ihminen tai yksikään perhe ei ole niin suojattu, etteikö jossain tilanteessa tarvitsisi olkapäätä, johon nojata tai korvaparia, joka kuuntelee. Lasten ja perheiden palvelujen uudistaminen tähtää siihen, että silloin kun tukea tarvitaan, sitä ei tarvitse etsiä. Perhekeskuksen jokaisessa palvelussa huoli otetaan vastaan ja arvioida yhdessä, millainen tuki perhettä auttaisi parhaiten.

Jokaisella vanhemmalla on oltava oikeus iloita lapsestaan, katsoa hänen onnistumistaan, iloaan ja kehittymistään. Tärkein ydin vanhemman tukemisessa on lisätä vanhemman mahdollisuuksia kohdata, iloita ja nähdä lapsi. Pienistä puroista syntyy iso virta, jokainen kohtaaminen merkitsee. Siksipä meidän tulee kohtaaminen kerrallaan muuttaa käsityksiä siitä, ettei avunpyytämisessä ole mitään hävettävää. Myös systeemin on muututtava, apua on saatava riittävän aikaisin. Muutosohjelma on lapsen asialla ja millaiselta mahtaakaan näyttää lapsensa silmin vanhempi, jonka ei tarvitse kantaa vanhemmuuden huolia vain omilla harteillaan?

Henna Julkunen
Perhekeskuskoordinaattori, MLL Järvi-Suomen piiri
Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma YHDESSÄ!

 

 

 

 

Hyvää arkea yhdessä
Merkitty:        

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *